Kun jatkat tämän sivun käyttöä hyväksyt samalla evästeiden käytön. Voit lukea lisää tästä linkistä.

Aloituspaketti

Aloituspaketti
Vauvanhoito

Libero-hoitotuotteet ovat sarja mietoja ja hellävaraisia tuotteita herkän vauvanihon hoitoon. Kaikki tuotteet (lukuun ottamatta jätepusseja) ovat Joutsenmerkittyjä, eivätkä ne sisällä hajusteita tai väriaineita.

Valmistusaineina on käytetty muun muassa pohjoismaista rapsiöljyä ja sokerijuurikasuutetta, jotka vaikuttavat hoitavasti ja ihoa rauhoittavasti.

Joutsenmerkki

Liberolle ympäristökysymysten käsittely on itsestäänselvyys. Lapsille tarkoitettuja tuotteita ei voi ajatellakaan ottamatta ympäristöä samalla huomioon.

Pohjolan virallisen ympäristömerkin Joutsenmerkin saaminen edellyttää tiukkojen ympäristövaatimusten täyttämistä. Näiden lisäksi lisäksi arvioidaan myös tuotteen tarkoitus ja laatu.

Joutsenmerkinnän saamiseksi tuotteiden ympäristövaikutukset tutkitaan niiden elinkaaren tärkeimpien vaiheiden suhteen. Me Liberolla emme tyydy tähän, vaan otamme huomioon vaippojen elinkaaren kaikki vaiheet.
Pyrimme jatkuvasti vähentämään kaikkien vaiheiden ympäristövaikutuksia esimerkiksi toimittajien valinnalla, vaippojen valmistustavalla, materiaaleilla, muotoilulla, istuvuudella ja pakkaustavalla. Näin ollen ympäristökysymykset on otettu huomioon kaikkien Libero-tuotteiden osalta.

Joutsenmerkki on mielestämme lisäaskel oikeaan suuntaan.

Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...