Libero_Upgrade_Touch-Open_baby-in-bed-yawn_Desktop

Vauvan uni – vinkkejä ja neuvoja

Unenpuute piinaa lähes kaikkia vanhempia pikkulapsiaikana. Valitettavasti ei ole olemassa yleispätevää menetelmää vauvan unen parantamiseen – kuten ei vanhempienkaan. Mitä siis on tehtävissä, jos vauva ei suostu nukkumaan? Tästä artikkelista saat lisätietoa vauvan unen tarpeesta ja unitottumuksista sekä hyviä vinkkejä ja neuvoja.

Kuten me aikuisetkin, vauvat eroavat toisistaan monin tavoin, ja nukkuminen on yksi niistä. Osa vauvoista nukkuisi vaikka tuntikausia putkeen, kun taas osalle riittää alkuun parikymmentä minuuttia kerrallaan. Tiedämme, että tämä voi kuulostaa epäreilulta! Tosiasioista ei kuitenkaan kannata tuohtua, vaan on parempi keskittyä etsimään tapoja selviytyä tilanteesta. Voit nimittäin olla varma, ettei tätä kestä ikuisesti! Ties vaikka vauvan unirytmi muuttuisi jo ensi viikolla ja jälleen sitä seuraavalla. On yritettävä lohduttautua sillä, että vauvan uni-valverytmi vakiintuu hiljalleen, ja ennen pitkää saatte kaikki nukkua yhtäjaksoisemmin.

Kuinka monta tuntia yössä vauva nukkuu?

Vastasyntyneen nukkuminen jakautuu melko tasaisesti ympäri vuorokauden. Hän ei siis tee eroa päivän ja yön välille. Noin 4–6 kuukauden iässä moni vauva lakkaa heräämästä öisin syömään. Vasta tällöin voi siis alkaa elätellä toiveita muutaman tunnin katkeamattomista yöunista. Hyvin harva pääsee kuitenkaan nauttimaan ihanista kahdeksan tunnin öistä, sillä yksivuotiaan yö kestää tavallisesti vain viitisen tuntia putkeen. Joten kun pikkuisesi herää iloisesti leikkimään puoli viideltä aamulla, tämä tarkoittaa (ikävä kyllä) yleensä sitä, että uusi päivä on alkanut. Kahden vanhemman perheissä vanhempien kannattaa jakaa tehtäviä niin, että ”aamuvuoroon” heräävä voi yrittää mennä illalla aikaisemmin nukkumaan.

Kuinka paljon vauvat nukkuvat, ja voiko unta saada liikaa?

Joskus uni herättääkin päinvastaisia kysymyksiä: vauva vaikuttaa nukkuvan liikaa. Kitsaasti nukkuvan lapsen vanhempia tällainen huoli voi ihmetyttää. On kuitenkin helppo pelätä, että jokin on pielessä, jos oma lapsi tuntuu nukkuvan nukkumasta päästyäänkin. Kenties syynä on, että vauvojen unesta puhutaan yleensä lähinnä siitä näkökulmasta, että vauva nukkuu lyhyitä pätkiä eivätkä vanhemmat saa ikinä tarpeeksi unta. Lapset ovat kuitenkin erilaisia, ja vastasyntyneen vauvan unen tarve voi olla jopa 18 tuntia vuorokaudessa. Jos nuo tunnit jakautuvat vain muutamaan jaksoon, voi tuntua, että vauva nukkuu koko ajan. Kunhan vauva vaikuttaa tyytyväiseltä ja hänen painonsa nousee kuten pitääkin, ei tarvitse kantaa huolta vaan voi iloita itselle avautuvasta lepoajasta. Mikäli kuitenkin tuntuu, että jokin on pielessä, ota aina yhteys neuvolaan – tai terveyskeskukseen, jos epäilet lapsesi olevan sairas.

Milloin laittaa vauva nukkumaan?

Ihmiset suhtautuvat rutiineihin hyvin eri tavoin. Osalle on tärkeää, että elämässä on tiettyä ennustettavuutta, osalle sillä on vähemmän merkitystä. Sama koskee vanhemmuutta – ja oman vauvan iltarutiineja. Kannattaa pitää mielessä, ettei vauvalla ole mitään tarvetta noudattaa kenenkään muun aikatauluja kuin omaa sisäistä ruoka- ja unirytmiään. Säännöllinen nukkumaanmenoaika muuttuu tärkeäksi vasta myöhemmin, kun aamuisin täytyy noudattaa tiettyä aikataulua ja lapsella on entistä vähemmän tilaisuuksia nukkua ja palautua päivällä. Aivan pienen lapsen tapauksessa kellonajalla ei itse asiassa ole lainkaan merkitystä. Pikkuvauvat ovat nimittäin mestareita huolehtimaan, että he saavat riittävästi unta. Jos haluaa noudattaa tiettyä iltarutiinia itsensä vuoksi, on tietysti hyvä pyrkiä tekemään niin. Jos kuitenkin nukuttaminen tahtoo kestää tuntikausia ja kaikki alkavat turhautua tilanteeseen, kannattaa ehkä pysähtyä miettimään, toimisiko jokin muu paremmin. Kenties kellon tuijottelun sijasta olisikin parempi noudattaa vauvan unisykliä ja nukuttaa hänet, kun hän vaikuttaa väsyneeltä (muistuttaen samalla itselle, että vauvan unirytmi ja -sykli voivat vaihdella).

Vinkkejä vauvan unen parantamiseen

Onko olemassa konkreettisia keinoja, joilla vauvan saa nukahtamaan – tai vaipumaan heräämisen jälkeen takaisin uneen? Kaikkiin lapsiin tehoavaa yleisniksiä ei ole toistaiseksi keksitty, mutta totta kai on olemassa keinoja, joita voi kokeilla:

  • Noudata lapsen omaa unirytmiä. Yritä hyödyntää vauvan uni-ikkuna eli hetki, jolloin hän vaikuttaa väsyneeltä – vaikka tämä tapahtuisi tuntia aiemmin tai myöhemmin kuin olit suunnitellut.
  • Vauvaa ei kannata valvottaa päivällä yöunien parantamiseksi. Useimmiten seurauksena on vain yliväsynyt vauva, jonka on vaikeampi nukahtaa. Noin kolmivuotiaasta alkaen päiväunet voivat ehdottomasti vaikuttaa yöuneen, mutta vauvaiässä unta tarvitaan reilusti myös päivällä. Mitä paremmin vauva nukkuu päivällä, sitä paremmin myös yö yleensä sujuu.
  • Alle puolivuotias vauva on aina nukutettava selälleen, sillä tämä vähentää kätkytkuoleman riskiä. Jos kuitenkin olet itse hereillä, vauva voi nukkua vatsallasi – useimmat viihtyvätkin siinä hyvin.
  • Tassuttelu eli tassuhoito on vauvan unikoulussa käytetty menetelmä, joka on lainattu eläinmaailmasta. Siinä vauva rauhoitetaan uneen silittämällä häntä kädellä. Tätä voi testata viemällä käden lempeästilapsen selälle – samaan tapaan kuin eläimet painavat poikasiaan tassulla, kun näiden on aika nukahtaa. Ajatuksena on, että tukeva ja turvallinen käsi rauhoittaa vauvaa, ja hän tuntee vanhemman läsnäolon vaipuessaan uneen tai nukahtaessaan uudelleen.
  • Aivan pienellä vauvalla ei ole selkeää käsitystä vuorokaudenajasta. Hieman vanhemman lapsen nukahtamista voi sen sijaan auttaa, jos makuuhuone on pimeä ja viileä. Hänen on myös hyvä rauhoittua hieman ennen nukkumaanmenoa.
  • Anna vauvan nukkua samassa huoneessa vanhempien kanssa. Vauvalle tulee turvallinen olo, kun hän kuulee unissaan vanhemman hengityksen ja muita tuttuja ääniä. Tällöin myös vanhemmat saavat todennäköisesti nukkua paremmin, eikä yösyöttöjä vartenkaan tarvitse lähteä kauas.
  • Kiinnitä huomiota ruokailuun ennen nukkumaanmenoa. Kylläinen lapsi nukkuu yleensä paremmin ja pidempään. Joskus epätoivoisesti unta kaipaava vanhempi voi kuitenkin tulla syöttäneeksi vauvaa liikaa, jolloin tämä herääkin vatsakipuihin. On hyvä pohtia, onko syöttöjen ja herätysten välillä jokin yhteys.
  • Onko vauvan vaikea saada unta heräämisen jälkeen? Alkuun pikkulapsi herää lähes aina nälkään, joten hänen on saatava ruokaa – mutta mitä pidemmälle hänen tietoisuutensa kehittyy, sitä enemmän mahdollisia syitä heräämiselle on. Ei siis ole varmaa, että lapsi kaipaa herättyään juuri rintaa tai pulloa. Kenties hänelle kelpaisikin tutti tai käsi, josta pitää kiinni.
  • Ihokontakti tyynnyttää ja on erinomainen vinkki, kun lapsi on lohduton ja hänen on vaikea rauhoittua.
  • Hieman vanhemmat vauvat ja lapset saattavat joskus nukkua huonommin ja levottomammin elämänmuutosten yhteydessä, kuten oppiessaan ryömimään tai kävelemään tai aloittaessaan päiväkodin. On täysin normaalia, että uni häiriintyy, kun aivoilla on paljon uutta työstettävää. Tällöin parasta, mitä vanhempi voi tehdä, on yrittää olla kärsivällinen ja tarjota entistäkin enemmän läheisyyttä.

Tarvitaan toimivia kompromisseja

Joidenkin lasten uni tökkii, vaikka vanhempi kokeilisi mitä. Kun kaikki konstit on käytetty eikä mikään vaikuta toimivan, tilanne voi lievästi sanottuna turhauttaa. Jos näin käy, on yritettävä muistaa, että vauvojen unirytmi ja unen tarve vaihtelevat, koska lapset ovat erilaisia. Tiedämme, että tämä unohtuu helposti etenkin, kun perheessä on useita lapsia. Vanhemman sisaruksen kohdalla toimineita konsteja ei kuitenkaan kannata haikailla, jos hän nukkui alinomaa aivan missä vain, kun taas nuorempi ei tunnu nukkuvan lainkaan.

Tällöin vanhempien on vain etsittävä toimivia kompromisseja. On vedettävä syvään henkeä ja todettava, ettei tilanne ehkä parane tästä juuri nyt, ja sen mukaan on vain elettävä. Voimia täytyy säästää muilta osa-alueilta. Jos vanhempia on kaksi, voi kokeilla jakautua eri huoneisiin ja antaa kummankin nukkua vuorollaan rauhassa, tai hankkia ulkopuolista apua. Nukkuuko vauva kenties paremmin, jos häntä kanniskellaan? Jos tämä toimii, sekin voi olla hyvä ratkaisu lyhyellä aikavälillä – toinen vanhempi nukkuu, toinen kantaa vauvaa. Univaikeuksien keskellä on tärkeää muistuttaa itselleen usein, että kyseessä on tilapäinen vaihe. Vauvan uni muuttuu nopeammin kuin luulisi. Kahden vanhemman perheessä on ylipäätään hyvä tehdä yhteistyötä, sillä myös vanhempainvapaalla olevan on saatava nukkua öisin. Vauvan hoitaminen päivisin on nimittäin vähintään yhtä vaativaa kuin palkkatyö. Jos tilanne käy liian raskaaksi, tukea voi aina pyytää neuvolasta. Terveydenhoitaja voi auttaa miettimään ratkaisuja, ja neuvolan kautta järjestyy tarvittaessa aika esimerkiksi psykologin tai lääkärin vastaanotolle lisätukea varten. Joskus voi käydä niin, että vauvan unikaaos ja vanhemman väsymyksen kasaantuminen aiheuttaakin univaikeuksia lapsen sijasta äidille tai isälle. Kenties vauva heräilee mutta nukahtaa nopeasti uudelleen, kun taas vanhempi pyörii sängyssä jokaisen herätyksen jälkeen eikä saa enää unta. Univaikeuksista kärsivän vanhemman on tärkeää ottaa yhteys terveydenhuoltoon – aikuisten unettomuuteen on hyviä hoitokeinoja!

Jos yöunien katkonaisuus ottaa koville, on tärkeää varoa haitallisia ajatuksia ja pelkoja – kuten että elämä olisi aina tällaista tai toimivaa keinoa olisi pakko käyttää hamaan tulevaisuuteen saakka. Kuten todettu, tämä ei pidä paikkaansa, vaan ykkösvinkki vauvan unen parantamiseen on panostaa siihen, mikä toimii kussakin hetkessä. Rutiineja voi aina muokata ja tapoja muuttaa. Vaikka juuri nyt ei siltä tuntuisikaan, tilanne paranee kyllä.

Faktantarkistus: Kristiina Malmström, lastenlääkäri

Jaa artikkeli