close

Miten vahvistaa itseluottamustaan vanhempana

Tuoreena vanhempana voi olla vaikeaa tietää, mikä on oikein ja mikä väärin. Nykyisin on entistä helpompaa verrata itseään muihin vanhempiin ja ahdistua joka suunnasta tulevasta tietotulvasta. Vie usein aikaa tuntea olonsa varmaksi ja oppia, mikä toimii parhaiten itselle ja omalle lapselle. Helga Johnsson Wennerdal ja Clara Zelleroth ovat molemmat psykologeja ja äitejä, jotka ovat kirjoittaneet kirjan vanhempien hyvinvoinnista. Keskustelimme heidän kanssaan ja kysyimme vinkkejä, miten tuntea olonsa itsevarmaksi vanhempana.

Tuomitsevat kommentit ja neuvojen tyrkyttäminen

Kun on saanut lapsen, ei ole tavatonta saada tuomitsevia kommentteja ja pyytämättä annettuja neuvoja. Tuore vanhempi on erityisen herkkä ja haavoittuvainen.

– Jos vain uskaltaa, olisi hyvä pukea tunteensa sanoiksi ja kertoa, miksi kommentit satuttivat, jotta sama ei toistu. Valitse myös lähipiiristäsi 1–3 läheistä, joihin luotat, ja kuuntele vain heitä. Valitsemasi taho voi olla esimerkiksi hyvä ystävä, neuvola tai omat vanhemmat. Sulje korvasi muiden ohjeilta. Tunnet itse oman tilanteesi parhaiten, Clara suosittelee. 

”Kuunteleminen ja tukeminen on tärkeintä, kun toisella on vaikeaa. Ei koskaan tiedä, miten neuvo otetaan vastaan, vaikka tarkoitus olisikin hyvä.”

Kannattaa myös miettiä kahdesti, ennen kuin itse ryhtyy neuvomaan toista vanhempaa.

– Yritä välttää antamasta neuvoja pyytämättä, vaikka mieli tekisikin ja vaikka neuvo olisi toiminut omalla kohdallasi. Ota tavaksi pelkästään kuunnella, olla läsnä ja osoittaa myötätuntoa. Kuunteleminen ja tukeminen on tärkeintä, kun toisella on vaikeaa. Ei koskaan tiedä, miten neuvo otetaan vastaan, vaikka tarkoitus olisikin hyvä. Yhteenkuuluvuuden tunnetta lisää, kun neuvomisen sijaan kerrot, mikä itsellesi on raskasta, Helga selittää.

”Nykyään sosiaalisen median kautta näkee paljon toisten perheiden näennäisesti täydellistä elämää.”

Vertailemisen vaarat – kun kaikki muut vaikuttavat täydellisiltä

Monesti sanotaan, että kaikki lapset ovat erilaisia. Harvemmin korostetaan, miten monenlaista vanhemmuutta voi olla.

– Kysy itseltäsi, minkä odotusten mukaan oikein elät. Hyvällä äitiydellä tai isyydellä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, minkälainen mielikuva vanhemman roolista on. Pohdi, mikä on juuri sinun mielestäsi tärkeää ja minkälainen vanhempi haluat olla. Toisista vanhemmista ei koskaan näe koko kuvaa, joten sivuuta muiden odotukset ja tekemiset, Clara sanoo.

Nykyään sosiaalisen median kautta näkee paljon toisten perheiden näennäisesti täydellistä elämää

Ainakin kuvittelemme saavamme kattavan käsityksen toisten elämästä, koska aivomme laskevat yhteen kaiken näkemänsä. Siitä seuraavaa ahdistusta kuvataan termillä yhteenlaskustressi. Helga ja Clara selittävät käsitettä:

– Järkemme kertoo, että näemme useita eri ihmisiä, eikä kenenkään elämä ole niin täydellistä koko ajan. Näemme, miten joku käy kylpylässä kumppaninsa kanssa, toisen lapsi syö mukisematta kasviksia ja kolmas seisoo aina innokkaasti kannustamassa jalkapallotreeneissä. Aivot yhdistävät kuitenkin helposti kaikki kuvat yhdeksi kokonaisuudeksi, jota sitten verrataan omaan tilanteeseen. Jos joidenkin käyttäjätilien seuraaminen saa sinut tuntemaan olosi riittämättömäksi, lopeta niiden seuraaminen ja poista ne uutisvirrastasi. Laita niiden katsominen tauolle. Jokaista kuvaa ei tarvitse nähdä.

Nykyisin on saatavilla valtavasti tietoa, mikä voi olla sekä hyvä että huono juttu. Ei ole aina helppoa arvioida, mikä on aitoa ja todellista.

– On haastavaa löytää itselleen sopivaa oikeaa tietoa. Netin selailu voi olla haitallista, koska ei voi tietää, mihin annetut neuvot perustuvat. Netistä löydetyt ohjeet saattavat herättää paljon syyllisyyttä ja häpeää. Muista kuunnella ainoastaan valitsemiasi luotettavia läheisiä.

Huono omatunto

Vaikka vanhempi yrittää kaikkensa, välillä iskee huono omatunto. Yleensä itsesyytöksille ei ole aihetta. Joskus voi kuitenkin olla hyvä pysähtyä ajattelemaan, mistä syyllisyyden tunne kumpuaa. Hyväksy, että olet tehnyt parhaasi, juttele muiden kanssa ja kerro heille riittämättömyyden tunteistasi. Saat huomata, ettet ole ainoa, joka tuntee samoin. Kun hermot menevät hankalana aamuna, saattaa helposti murehtia tulevaa: ”Miten lapseeni vaikuttaa se, että suutuin aamulla?” Älä arvota tilannetta. Jos olet kuitenkin todella sitä mieltä, ettei jaksamisesi riitä, mieti, miten voisit järjestää lisää aikaa itsellesi ja lapsellesi. Joskus huono omatunto voi olla muistutus siitä, millä on oikeasti merkitystä. Et voi olla monessa paikassa yhtä aikaa, joten karsi elämästäsi sellaiset asiat, jotka eivät ole yhtä tähdellisiä.

Moni tuntee olonsa epävarmaksi. Et ole epänormaali etkä ainoa, joka kokee paineita ja epävarmuutta vanhempana. Oman vanhemmuuden rakentuminen voi viedä aikaa, mutta ei aihetta huoleen: varmuus tulee ajan myötä. Keskity lapseesi, lapsen viesteihin ja keskinäiseen suhteeseenne. Luota vaistoosi ja muista, että tiedät itse, mikä toimii parhaiten juuri sinulle ja lapsellesi.

Lue myös, miten huolehdit itsestäsi tuoreena vanhempana, kun alku tuntuu raskaalta: Hyvinvointi vastasyntyneen vanhempana

Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...