Kun jatkat tämän sivun käyttöä hyväksyt samalla evästeiden käytön. Voit lukea lisää tästä linkistä.

close

On eri asia olla raskaana kuin olla se kumppani, joka ei kanna lasta

On eri asia olla raskaana kuin olla se kumppani, joka ei kanna lasta

”On eri asia olla raskaana kuin olla se kumppani, joka ei kanna lasta. Se ei ole vähemmän arvokasta, mutta silti eri asia. Niin se vain on. Voimme sanoa sen oman kokemuksemme pohjalta.” Vanhemmat: Sanna ja Lisa. Lapset: Adrian 3 vuotta ja Ines 6 kuukautta

Sannan ja Lisan sateenkaariperheessä on kaksi lasta ja kaksi lapsen kantajaa. Molemmilla on oma kokemuksensa vanhemmaksi tulosta, sillä Sanna synnytti Adrian-pojan ja Lisa Ines-tyttären.

Sanna, mitkä ovat olleet sinulle virstanpylväitä 40 raskausviikon aikana?

– Ensimmäinen virstanpylväs oli inseminaatio ja se kun näimme plussaa näyttävän testituloksen. Seuraava oli ehdottomasti ultrassa käyminen, kun sai nähdä sikiön vatsassa ja sitä seuraava oli, kun tunsin pienen potkun ensi kertaa sisälläni.

Lisa, mitkä olivat sinulle raskauskalenterin virstanpylväitä, kun Sanna odotti ensimmäistä lastanne?

– Ne olivat tietysti minullekin samat: inseminaatio, testi ja ensimmäiset ultrakuvat. Sitten se kun pidin korvaani vatsaa vasten ja kuulin Adrianin sydämen lyövän. Ja tietysti se, kun lapsivedet menivät.

Sanna, etkö toisella kerralla kaivannut raskaana oloa?

– En, olin päättänyt olla tulematta uudelleen raskaaksi. Synnytykseni oli niin rankka, että minun oli vaikea kiintyä Adrianiin, koska voin niin huonosti. En pystynyt kunnolla keskittymään, joten Lisan oli oltava vahvempi osapuoli. Ei ole aina pelkästään positiivista olla lapsen kantaja, miinuksia on paljon. Mutta on selvästi eri asia olla raskaana kuin olla se kumppani, joka ei kanna lasta. Se ei ole vähemmän arvokasta, mutta silti eri asia. Tiedämme sen oman kokemuksemme pohjalta.

Lisa, kuinka usein raskaana oleva kumppanisi ja ympäristösi muistutti sinua siitä, että odotit ensimmäistä lastasi?

– Juttelimme koko Sannan raskauden ajan niin paljon, että tuntui kuin itsekin olisin ollut raskaana. Raskaus tuntui koko ajan meitä molempia koskettavalta asialta. Ja sitähän se onkin.

Ilmaisitteko selvästi muille, että teistä tulee vanhempia?

– Kyllä, puhuimme siitä sen verran paljon. Myös jälkeenpäin. Vuoden kuluttua Adrianin syntymästä istuimme edelleen keittiönpöydän ääressä juttelemassa, miten kummallista oli, että meillä oli lapsi. Meidän kummankin oli vaikea asettua uuteen rooliin. 

Koitteko, että olitte osallisena raskaudessa myös silloin, kun ette itse kantaneet lasta?

– Koimme, sillä otimme toisen mukaan alusta asti. Molemmat raskaudet alkoivat siten, että näimme plussaa näyttävän testin yhdessä. Ymmärtääksemme heteroparien nainen tekee usein testin itse voidakseen sitten yllättää isän. Emme ymmärrä, miksi niin. Parihan on tullut raskaaksi yhdessä. Lapsi on yhtä lailla molempien, ja siksi meistä on hyvä nähdä testi yhdessä, jotta molemmat saavat olla yhtä osallisina heti alusta.

Sanna, millä tavoin saitte kumpikin tuntemaan olonne osalliseksi raskauteen?

– Teimme testin yhdessä ja menimme myös äitiysneuvolaan yhdessä. Ei pelkästään ultraan, vaan kaikille käynneille. Tapaamisten aikana kätilö kyseli molempien voinnista ja tunteista. Sekä minä että Lisa saimme siis äänemme kuuluviin riippumatta siitä, kumpi meistä oli raskaana.

Myös blogini auttoi minua tuntemaan itseni osalliseksi, koska bloggasin Lisan raskaudesta. Prosessin dokumentointi tuntui tärkeältä, ja oli hauskaa saada lukea kommentteja ihmisiltä, jotka tunnistivat itsensä. Lisäksi halusin täydentää kuvaa jakamalla meidän näkökulmamme, koska sateenkaariperheistä ei kerrota niin paljon.

Lisa, millä tavoin sinun mielestä saitte kumpikin tuntemaan olonne osalliseksi raskauteen?

– Kun Sanna odotti ensimmäistä lastamme Adriania, googlailin ihan kaikkea. Oli tärkeää, että me molemmat opimme tulemaan vanhemmiksi. Lasta odottavan parin tärkein kulmakivi on kuitenkin kaikista tunteista avoimesti puhuminen, koska matkan varrella on muutoin helppo liukua erilleen toisistaan.

Oliko teille tärkeää, että molemmat tunsivat itsensä yhtä osallisiksi raskauteen odottaessanne lasta?

– Oli, tosi tärkeää. Sen pitäisi olla yhtä tärkeää kaikille. Mutta joillakin heteropareilla se tuntuu olevan melkein geeneissä, että äiti on raskaana ja omistautunut, kun taas isä on hieman epävarma roolistaan – vaikka tilanne on hitaasti ja varmasti muuttumassa. Molemmillehan on tulossa lapsi, vaikka se tuntuukin vain toisen kehossa.

Lisa, kohtasitko Sannan raskauden aikana joitakin osallistumiseen liittyviä haasteita?

– Se, joka ei ole raskaana, ei saa samalla lailla osakseen huomiota, mistä olin välillä pahoillani. Toinen juttu oli se, kun olin itse raskaana ja kuvailin Sannalle fyysisiä tuntemuksiani ja hän sanoi usein ”joo, just niin”. Se oli välillä vähän ärsyttävää. Ehkä siksi, että raskautemme olivat niin erilaisia. Ei se tunnu samalta. En voinut pahoin niin kuin Sanna, mutta jouduin pitkälle sairaslomalle liitoskipujen vuoksi, jotka eivät vaivanneet Sannaa yhtään. Ja synnytyksemme olivat hyvin erilaisia. En olisi selvinnyt synnytyksestäni yhtä hyvin, jos en olisi aiemmin seurannut Sannan raskautta.

Tunsitteko tunnesiteen lapseen jo ennen syntymää?

– Jonkinlaisen siteen kyllä. Tutustuimme lapseen sen potkujen ja liikkeiden avulla.

Oletteko joskus kokeneet yksinäisyyttä raskaana ja ei-raskaana?

– Sateenkaariperheellä on yleisesti ottaen aika yksinäistä, mitä raskauteen tulee. Meille ei ole olemassa kirjallisuutta, ei lastenhoito- eikä vanhemmuusoppaita. Aina on yritettävä häivyttää tekstistä isä, mikä on vaikeaa, jollei itse ole se joka on raskaana. Hänelle ei ole luettavaa lainkaan. Sateenkaariperheenä ei tunnista itseään kirjallisuudesta. Tuntuu kuin meillä ei olisi siinä asemaa.

Ovatko jotkut raskauteen liittyvät puheenaiheet mielestänne vaikeita?

– Me puhumme kaikesta. Jokaisesta pienestäkin limatulpasta. Kahden naisen välillä ei tarvitse salailla mitään. Ymmärrämme toistemme kehoja ja voimme puhua mistä vain ilman, että se tuntuisi nololta.

Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...