Kun jatkat tämän sivun käyttöä hyväksyt samalla evästeiden käytön. Voit lukea lisää tästä linkistä.

close

Äitini on käynyt meillä kerran kuussa Liv-Julin syntymän jälkeen

”Äitini on käynyt meillä kerran kuussa Liv-Julin syntymän jälkeen. Hänestä on valtavan tärkeää luoda siteet varhain.” Vanhempi: Frida. Lapset: Liv-Juli 2,5 vuotta ja Indi 4 kuukautta.

Frida on Liv-Julin ja Indin äiti. Hänestä tuli yksinhuoltaja vähän ennen Indin syntymää, mutta hän on saanut tukea vanhemmiltaan, jotka asuvat 600 kilometrin päässä ja käyvät kylässä niin usein kuin pystyvät.

Mitkä olivat raskauskalenterisi virstanpylväät?

– Ensimmäinen virstanpylväs oli plussaa näyttänyt testi. Se tuntui aivan mahtavalta. Sen jälkeen aloin työstää päässäni ajatusta äidiksi tulemisesta ja muutosta vapaasta elämästä siihen, että olenkin sidottu vartalooni, mutta kumppanini ei. Se oli tosi raskasta. Naisena on mukauduttava kehon vaatimuksiin, mutta kumppani, joka ei ole raskaana, voi olla eri lailla vapaa. Se tuntui vaikealta. Lastakantavalle on tuskastuttavaa, ettei toinen osapuoli ymmärrä kaikkia vaiheita. Tarvitsin tosi paljon tukea.

Mitä perheesi piti virstanpylväinä?

– Kaikkien mielestä oli aivan mahtavaa tuntea vauvan potkivan vatsassa. Erityisen hauskaa se oli äidistäni, ja juttelinkin äidin kanssa paljon hänen raskauksistaan ja miten hän ne koki.

Oletko ilmaissut ympäristölle selvästi, että sinusta on tulossa vanhempi?

­­– Kaikki valmistautuivat siihen, että olen saamassa lapsen. Raskauden huomasi tietenkin sosiaalisessa elämässä, koska en jaksanut niin paljon kuin yleensä enkä voinut olla samalla tavalla mukana kaikessa. Elämän keskipiste siirtyy, sitä jättää elämän entisessä muodossaan taakseen ja siirtyy toiseen, erilaiseen elämään. Vaikka siihen olisi miten valmistautunut, lapsen saaminen on eräänlainen sokki. Varsinkin silloin jos on yksin, kuten minä nyt Indin ja Liv-Julin kanssa.


Oletko joskus kokenut yksinäisyyttä raskauden aikana?

– Kyllä, todellakin. Olen tuntenut itseni aika yksinäiseksi molempien raskauksieni aikana. Raskaus on yleisesti ottaen yksinäistä aikaa. Lapsettomat ystävät eivät ymmärrä, millaista se on, joten olen etsinyt tukea ja kannustusta niiltä ystäviltä, joilla itselläänkin on lapsia.

Oletko kokenut omistautuneisuutesi muuttuneen jonkin raskausviikon aikana?

­­– Välillä on ollut raskaampaa, mutta tunnetasolla ei ole tapahtunut muutosta.

Miten olet kokenut perheesi omistautuneisuuden raskausaikana?

­ ­– He ovat olleet samalla lailla tukenani ja omistautuneita koko ajan. Äitini on käynyt meillä kerran kuussa Liv-Julin syntymän jälkeen. Hänestä on todella tärkeää luoda siteet varhain. Perheelleni on ollut tärkeää matkustaa tänne kaukaa Östersundista niin usein, etteivät Liv-Juli ja Indi unohtaisi isovanhempiaan. Jos he eivät pääse Tukholmaan, minä matkustan Östersundiin. Tapaamiset ovat tärkeitä siteiden muodostumiselle. Ja kun äitini osoittaa pitävänsä lapsistani, hän osoittaa pitävänsä myös minusta.

Oliko sinulle tärkeää, että perheesi koki saavansa olla mukana raskaudessa?

– Tosi tärkeää. Olemme aina olleet hyvin läheisiä, ja raskauteni ja lasteni syntymä on vahvistanut suhdettamme entisestään. Vanhemmillani ja Liv-Julilla on oma suhde, omanlaisensa side, toisiinsa.

Keskustelitteko heidän osallistumisestaan odotusaikanasi?

­– Emme, vaan kaikki on vain sujunut luonnollisesti. Ennen suhteemme ei ollut yhtä tiivis, mutta nyt tapaamme hyvin usein. Vanhempani ovat minulle avuksi ja tukevat minua lastenhoidossa. Kohtaamme nykyään toisemme toisella tavalla.

Millä tavoin yrität saada perheesi tuntemaan itsensä osalliseksi lastesi elämään?

– Ilmaisemalla avoimesti, että vanhempani saavat tulla tänne aina kun haluavat. Lisäksi soittelemme usein ja juttelemme kuulumisistamme. Haluan vanhempieni olevan läheisesti mukana lasteni elämässä. He kunnioittavat minun tapaani kasvattaa lapset, joten he eivät ole ylittäneet sellaisia rajoja. Silloin voikin varmasti syntyä konflikteja, jos vanhemmat puuttuvat kasvatusasioihin tullessaan käymään. Lapset kuitenkin huomaavat aika pian, että kaikilla aikuisilla on omat sääntönsä, ja oppivat suhtautumaan niihin. Se ei mielestäni ole mitenkään huono asia.


Tuntuiko sinusta vaikealta kuvata jotain raskausaikana kokemaasi tunnetta muille?

– Sellaisia tunteita oli vaikka kuinka. Lapsen kantaminen tuntuu yksinäiseltä ja hyvin erityiseltä. Tunne on niin mahtava ja voimakas, ettei sitä osaa selittää muille. Voi myös esimerkiksi tuntua raskaalta olla niin sidottu kehoonsa. Tunsin itseni painavaksi, isoksi, rumaksi ja epäsosiaaliseksi, mutta saatoin samalla kokea huumaavaa ilontunnetta. Tunteet sahaavat ylös ja alas, ja sitä voi olla vaikeaa kuvailla läheisilleen. Luulen, että ne joilla jo on lapsia kyllä ymmärtävät. Varmasti raskauksien väliset erotkin ovat hyvin suuria.

Tunsitko siteen lapseen ennen synnytystä?

– Tunsin, koko ajan. Heti kun tunsin lapsen liikkuvan vatsassa ja sain nähdä ultraäänikuvat. Ennen sitä se tuntui liian epätodelliselta. Side muodostui, kun tunsin, että vatsassani oleva lapsi on oma persoonansa. Sekä Liv-Juli että Indi vaikuttivat hyvin rauhallisilta vatsassa ja ovat nykyäänkin rauhallista tyyppiä.
 

Milloin perheesi solmi siteet Liv-Juliin ja Indiin?

– Vasta heidän synnyttyään, ei juurikaan sitä ennen. Vatsassa oleva lapsi on ulkopuoliselle niin persoonaton. Mutta todella vahvat siteet syntyivät heti vanhempieni tavattua lapset.

Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...