Uhmaikä ja lapsen raivokohtaukset

Monella on mielipiteitä vanhemmuudesta, ennen kuin itse saa lapsia. Mutta vaikka olisi maailman paras vanhempi, eteen tulee joskus tilanteita, joissa lapsi vaatii kaikin voimin tahtoaan läpi ja heittäytyy päiväkotipäivän jälkeen kaupan lattialle yliväsyneenä potkien ja kirkuen. Ei ole olemassa keinoja estää lasta kiukustumasta tai ilmaisemasta tahtoaan, koska tämä ei yksinkertaisesti ole tarpeen. Tunteet kuuluvat ihmisyyteen, ja niitä on saatava ilmaista. Niiden käsitteleminen voi kuitenkin vaatia harjoitusta. Tässä artikkelissa kerrotaan, miksi lapsi saa uhmakohtauksia ja annetaan vinkkejä, miten vanhempi voi auttaa häntä käsittelemään voimakkaita tunteita.

Uhmaikä on itsenäistymistä

Noin vuoden iässä lapsi yleensä oppii mahtavan uuden sanan: ei. Hänestä on mukava käyttää sitä välillä ja testata, miten aikuiset reagoivat, kun hän kieltäytyy jostain. Omaan tahtoon ja omiin rajoihin tutustuminen sekä niiden ilmaisun opettelu ovat tärkeä osa lapsen kehitystä. Tämä onnistuu mainiosti juuri sanomalla ei. Varaudu siis, että leipä on kaksivuotiaan mielestä joinakin päivinä voideltu väärin huolimatta siitä, kummalla puolella levite on – tai että hän haluaa välttämättä pukea sandaalit, vaikka ulkona sataa lunta. Lapsen täytyy saada kehittää itsenäisyyttään, joten hän haluaa usein päättää yksityiskohdista, jotka meidän aikuisten mielestä ovat täysin turhia riidanaiheita. Lapselle ne eivät kuitenkaan ole mitättömiä vaan suorastaan elintärkeitä. Hänen on nimittäin saatava itsenäistyä, jotta hänestä kasvaa yksilö, joka osaa tehdä itse päätöksiä ja kantaa vastuuta.

Valitse taistelusi

Vanhemmuus voi joskus tuntua jatkuvalta inttämiseltä lapsen kanssa asioista, joita hän haluaisi mutta ei saa tehdä tai joita hän ei haluaisi mutta hänen on pakko tehdä. Ei-sanasta tulee melkoinen riesa, ja kaksi–kolmevuotiaan jatkuva kampanja oman tahdon puolesta voi tuntua suorastaan provosoivalta. Vanhemmasta tuntuu helposti, että hän tekee jotain väärin tai lapsi haastaa ehdoin tahdoin riitaa. Kyse on kuitenkin vain siitä, että lapsi toimii omien mielihalujensa mukaan ja haluaa elää täysillä. Siksi hänellä on jatkuvasti paljon asioita, joita hän tahtoo tai ei tahdo. Vanhemmille tämä voi tietysti olla uuvuttavaa, mutta on mahtavaa, että lapsi suhtautuu elämään niin intohimoisesti.

Kun uhma on voimakkaimmillaan ja arki tuntuu olevan lähes pelkkää konfliktia toisensa perään, vanhemman on yleensä hyvä pyrkiä valitsemaan taistelunsa. Vaikka lapsi kiukuttelee, aina ei tarvitse syntyä riitaa. Ei ole esimerkiksi väliä, pukeeko hän päiväkotiin housut vai hameen. Sen sijaan on tärkeää, että turvaistuimen vyö on kunnolla kiinni ja ettei lapsi juokse kadulle. Vaikka oma ensireaktio olisi kieltää lasta, on hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään, kannattaako se. Vedä syvään henkeä ja valikoi, mikä on oikeasti tärkeää. Vähemmän tärkeissä asioissa voit antaa periksi. Ei ole mukavaa riidellä jatkuvasti, joten yritä keskittyä siihen, että teillä on mahdollisimman mukavaa yhdessä.

Anna lapsen valita itse, kun se on mahdollista

Lapset ovat yleensä tyytyväisiä, kun he kokevat saavansa osallistua päätöksentekoon. Suuria, koko perhettä koskevia päätöksiä ei tietenkään voi antaa heidän vastuulleen – muuten aika moni pikkusisarus saisi nimen lastenohjelman lempihahmon mukaan – mutta lapsesta voi olla mukavaa saada silti osallistua hieman. Esimerkiksi nukkumaan mennessä vanhempi päättää, että hampaat täytyy pestä, mutta kenties lapsi saa valita, käytetäänkö sähköhammasharjaa vai tavallista. Päivällisellä aikuinen päättää, että lapsen on istuttava hetki tuolissa ja maistettava ruokaa, mutta hänen voi antaa valita, haluaako hän kasvikseksi porkkanaa vai parsakaalia. Yleensä lapsi on pidemmän päälle yhteistyöhaluisempi, kun hän tuntee, että häntä kunnioitetaan, kuunnellaan ja kohdellaan hyvin.

Joskus valinta voi kuitenkin olla aivan liian vaikea ja vanhemman on puututtava asiaan ja päätettävä lapsen puolesta. On hyvin tavallista, että pikkulapsi menee tietyissä valintatilanteissa lukkoon – etenkin, jos vaihtoehtoja on liikaa. Tällöin hän tarvitsee lohtua ja apua päästäkseen eteenpäin. Hänen on ehkä saatava purkaa oloaan itkemällä tai hän tarvitsee sinua viemään huomionsa ja ajatuksensa muualle.

Onko päätöksissä pakko olla johdonmukainen?

Mikään vanhemmuudessa ei ole pakollista, vaan jokainen toimii siten kuin itselle ja omalle lapselle on parasta. Vaikka odotusaikana aikoisi ja suunnittelisi mitä, lapsen asettamia vaatimuksia ei voi ennakoida. Tällöin omia ajatuksia siitä, miten asioiden kuuluu hoitua, on ehkä mukautettava. Sekä johdonmukaisuudella että epäjohdonmukaisuudella on hyvät ja huonot puolensa. Jos vanhempi pitää arjessa johdonmukaisesti kiinni tietyistä asioista, pitkällä aikavälillä lapsi vastustaa niitä vähemmän. Niistä tulee tapoja, joita ei lopulta kyseenalaisteta lainkaan. Tavat vakiintuvat, ja tätä nopeuttaa, jos vanhempi ei koskaan tee poikkeuksia.

Jos taas vanhempi ei aina ole täysin johdonmukainen, lapsi oppii joustavuutta. Samalla hän omaksuu ajatuksen, että muut voivat joskus tulla vastaan, jos hän todella tahtoo jotain, hän osaa perustella asiansa hyvin tai hänellä on erityisen suuri tarve. Lapselle syntyy kokemus, että häntä rakastava ihminen osaa kuunnella hänen tarpeitaan ja mukautua niihin. Tämäkin kuuluu elämän tärkeisiin oppeihin, ja siitä voi olla lapselle hyötyä myöhemmissä ihmissuhteissa.

Mitä tehdä, kun lapsi raivoaa?

Lapsi ei siis saa kiukunpuuskia vanhemman kiusaksi, vaan koska hän opettelee hallitsemaan ja säätelemään tunteitaan, kun hänen elämänhalunsa törmää elämän realiteetteihin. Aikuisen apu on tärkeää, joten tässä vinkkejä ja neuvoja lapsen raivokohtauksen ja kiukun käsittelyyn:

• Kuuntele lasta, vaikka hän on kiukkuinen. Näytä, että ymmärrät mitä lapsi haluaa ja kunnioitat sitä, vaikka hän ei voi saada tahtoaan läpi. Lapsi kokee, että häntä kuunnellaan, kun sanot esimerkiksi: ”Ymmärrän, että olet vihainen, kun et saa katsoa lastenohjelmaa. Se on harmi, mutta kello on liian paljon.”
• Auta lasta pukemaan tunteensa sanoiksi: ”On kyllä tylsää ja kurjaa pistää tabletti pois nyt, kun sinulla oli niin hauskaa ja halusit pelata vielä lisää. Harmi kun et saa tehdä niin.”
• Älä pelkää lapsen kiukkua ja pettymystä! Nämä tunteet eivät ole haitaksi, vaan lapsi tarvitsee niitä, jotta hän voi kasvaa ja kehittyä. Voimakkaista tunteista ei ole vaaraa – niiden on oltava aivan yhtä sallittuja kuin muidenkin tunteiden.
• Yritä pysyä itse mahdollisimman tyynenä, sillä tunteet voivat tarttua. On helpompi saada lapsi rauhoittumaan, jos on itse rauhallinen. Kun vanhempi ei kiihdy, on myös pienempi riski, että tilanne kehittyisi lapselle noloksi ja päättyisi epäoikeudenmukaisesti. Jos huomaat, että alat itse suuttua yhtä paljon kuin lapsi, pidä pieni rauhoittumistauko.
• Kehokosketus voi joskus rauhoittaa kiukkuista ja harmistunutta lasta. Ota lapsi syliin ja anna hänen itkeä paha olonsa rauhassa pois.
  
  
• Ole sovitteleva ja tarjoa vaihtoehtoisia tapoja käsitellä turhautumista: ”Ei, et saa ottaa isosiskon nallea, mutta voit kysyä, saisitko lainata sitä.”
• Lasten raivokohtauksia on yleensä vaikeampi käsitellä, jos tilanteessa on läsnä muita. Tällöin voi olla hyvä nostaa lapsi syliin ja kantaa hänet toiseen huoneeseen. Ei siis moitittavaksi, vaan jotta voit keskustella hänen kanssaan ja selvittää asian rauhassa ilman, että lapsi kokee muiden arvostelevan häntä.
• Älä rankaise lasta uhmakohtauksista äläkä uhkaa häntä rangaistuksella. Tämä aiheuttaa lapselle huolta ja stressiä ja voi vahingoittaa suhdettanne. Totta kai toisinaan käy niin, että vanhempi tulee uhanneeksi lasta jollain, jotta vaikea tilanne ratkeaisi. Tämä ei ole maailmanloppu. Tärkeää on, ettei uhkailusta ja rangaistuksista tule iso osa lapsen arkea, vaan vanhempi käyttää pääasiassa muita puuttumiskeinoja, kun lapsi tekee jotain kiellettyä.
• Osoita ymmärrystä muille aikuisille ja yliväsyneille tai hysteerisille lapsille, jotta kenenkään ei tarvitse kokea olevansa huono vanhempi.
• Älä ole liian ankara itsellesi! On luonnollista, että vanhempi turvautuu vaikeassa tilanteessa joskus vippaskonsteihin kuten huomion kiinnittämiseen muualle, lahjuksiin ja maanitteluun. Ei ole mitään syytä pyrkiä aina täydellisyyteen – vanhempi, joka ei koskaan tee virheitä, on lapselle täysin mahdoton esikuva.

Kuinka kohdata lapsen kiukku hermostumatta itse?

Pikkulapset eivät ole ainoita, joiden on joskus vaikea käsitellä tunteitaan, vaan sama koskee meitä vanhempia. Useimmat lienevät samaa mieltä, että kiivaimmat uhmakaudet ovat vanhemmuuden raskainta aikaa. Jos itse on helposti kiihtyvä luonne, voi olla vaikeaa olla tempautumatta mukaan lapsen tunnekuohuun. Tällöin paine ja stressi voivat purkautua kiukkuna. Voi olla kultaakin kalliimpaa kehitellä tapoja pitää itsensä hyvällä tuulella. Näin lasta on helpompi auttaa rakentavasti. Tässä muutamia ehdotuksia kokeiltavaksi:

• Yritä olla tinkimättä omista perustarpeistasi. Tarvitset unta ja ruokaa, jotta jaksat huolehtia uhmakkaasta kaksivuotiaasta.
• Muutaman minuutin lepo tai smoothie ennen lapsen noutoa päiväkodista voi vaikuttaa paljon mielialaan.
• Kun pikkulapsiarki tekee tiukkaa, on opittava päästämään omista suunnitelmista irti ja hyväksymään tilanne. Stressi saa huonolle tuulelle. Kokeile, mitä tapahtuu, jos vain istahdat lapsen kanssa lattialle ja luovutat.
• Kun huomaat, että alat käydä kierroksilla, pidä tauko! Mikään ei parane sillä, että ryhdyt moittimaan lasta, vaan useimmiten tämä vain pahentaa tilannetta. Yritä sen sijaan ottaa pari askelta taaksepäin ja tee jotain, mikä rauhoittaa sinua. Lapset pärjäävät pari minuuttia yksin, sillä on paljon tärkeämpää, että vanhempi saa tasaantua.
• Jos olet suuttunut liikaa tai ollut epäreilu, pyydä lapselta anteeksi! Kun tilanne on rauhoittunut, varmista, että lapsi tuntee olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi. Lapsen on hyvä oppia, että kaikki voivat suuttua – ja ennen kaikkea, että suuttumuksen voi saada anteeksi.
• Älä unohda antaa anteeksi itsellesi! Kaikki vanhemmat hermostuvat joskus, ja se on täysin OK.

Faktantarkistus: Tova Winbladh, laillistettu psykologi