week8

Viikko 8

LAPSESI

Kummalliset mittasuhteet

Lapsi on nyt noin 1,5 cm pitkä ja muistuttaa yhä enemmän ihmistä pienoiskoossa. Kuten näet, pikkutyypin mittasuhteet ovat kuitenkin hyvin kummalliset: pää on edelleen suuri suhteessa ylävartaloon ja paljon alavartaloa suurempi. Keho kuitenkin ojentuu yhä suorempaan asentoon ja käsivarsien, jalkojen ja jalkaterien alut näkyvät nyt selvästi. Kohdussa kehitys jatkuu täyttä vauhtia, lapsi liikkuu jatkuvasti ja lepää vain lyhyitä pätkiä kerrallaan. Aivojen lähettämät liikeimpulssit kulkevat jo käsivarsiin ja jalkoihin saakka, ja hermosto välittää lihaksille toimintaohjeita. Tietoa kulkee samanaikaisesti myös kehon ulommista osista takaisin aivoihin. Se, että lapsi pystyy nyt liikkumaan, on tärkeää lihaksiston ja nivelten kehityksen jatkon kannalta. Äiti ei pysty vielä tuntemaan liikkeitä, mutta niitä tapahtuu silti. Tällä viikolla myös aistielimet ja tärkeimmät sisäelimet rakentuvat säännöllisen sydämensykkeen tahtiin. Nyt istukka pystyy jo tuottamaan tarvittavat hormonit itse.

ÄITI

Erityisen tarkka hajuaisti?

Olet ehkä huomannut, että reagoit tuoksuihin tavallista voimakkaammin tai lempituoksusi onkin yhtäkkiä täysin sietämätön. Tämä on hormonien syytä. Valitettavasti et voi tehdä muuta kuin hyväksyä tilanteen, yrittää välttää epämiellyttäviä hajuja ja keskittyä siihen, että tämä menee yleensä ohi. Tuntuuko vatsassasi pientä pistelyä ja jotain lievän kuukautiskivun tapaista? Tuntemusten taustalla on kasvava kohtu, joka on nyt appelsiinin kokoinen ja venyttää ympäröiviä tukikudoksia eli ligamentteja. Uusi elämä sisälläsi ei vielä näy ulospäin, mutta se kasvaa koko ajan ja vie yhä enemmän tilaa. Jos huomaat pientä verenvuotoa raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana, voi olla helpottavaa tietää, että se on melko yleinen oire, joka ei välttämättä viittaa millään tavalla keskenmenoon. Jos kuitenkin verenvuodon yhteydessä tuntuu voimistuvaa kipua ja vuoto jatkuu tai yltyy, on hakeuduttava hoitoon. Onko raskautesi vielä iloinen salaisuus? Moni kokee, että tässä vaiheessa on hieman liian aikaista kertoa raskaudesta sukulaisille ja ystäville. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö pää voisi olla täynnä kysymyksiä ja asioita, jotka askarruttavat. Voikin olla mukava jutella asioista muiden samassa tilanteessa olevien kanssa vaikkapa Liberon Vanhempien jutut -keskustelupalstalla.

KUMPPANI

Vaihteleva mieliala

On täysin normaalia, että puolisosi mieliala vaihtelee raskauden aikana. Tämä johtuu elimistön hormonimuutoksista. Lisäksi väsyneenä ja pahoinvoivana on usein vaikea jaksaa olla aina hyvällä tuulella. Jos sinulla on aiempaa kokemusta raskaudesta, muistatkin ehkä, millaisia ylä- ja alamäkiä tunteiden vuoristoradalla silloin koettiin. Jos tämä on ensimmäinen lapsesi, et voi muuta kuin yrittää ymmärtää, että tämä on raskas vaihe, joka teidän on pakko käydä läpi. Keskustele puolisosi kanssa, miten voit parhaiten olla läsnä ja auttaa häntä. Myös huoli on yleinen tunne raskauden aikana. Ei pelkästään lapsesta, vaan myös siitä, että puolisolle – siis sinulle – tapahtuisi jotain. Tämä voi vaikuttaa epäloogiselta mutta on osa vanhemmuuteen valmistautumista. Koettakaa hälventää huolta puhumalla siitä. Jos jokin asia herättää turhaa huolta, ehkä sitä voisi lykätä myöhemmäksi.