week40

Viikko 40

LAPSESI

Tällä viikolla sitten?

Vauva painaa noin 3,5 kg, mutta lapset ovat hyvin erikokoisia, kun raskaus on näin pitkällä. Jotkut ovat myös syntyessään keskimääräistä pienempiä, toiset taas suurempia. Suurin osa vauvoista syntyy itse asiassa tämän 40. raskausviikon kuluessa, vaikka laskettu aika pitääkin paikkansa vain 5 prosentissa tapauksista. Älä siis huolestu, on täysin normaalia, että raskaus kestääkin odotettua päivää pidempään. Raskautta ei pidetä yliaikaisena, ennen kuin lasketusta ajasta on kulunut kaksi viikkoa. Jos lapsi syntyy alateitse, hänen pieni päänsä on hieman suippo. Eikä ihme, onhan pää juuri puristunut kapean synnytyskanavan läpi. Tästä ei tarvitse huolestua, sillä pää palautuu pyöreäksi muutaman päivän kuluessa. Lisäksi äidin raskaushormonit vaikuttavat moniin vastasyntyneisiin. Tämän vuoksi jokin kehonosa voi olla tavallista suurempi, esimerkiksi nännit voivat olla turvoksissa ja sukuelimet näyttää suhteettoman suurilta. Nämä vaikutukset ovat täysin normaaleja ja häviävät melko nopeasti.

ÄITI

Lepääminen ennen synnytystä

Tiedämme, että odotuksen venyminen edes yhdellä päivällä voi tuntua liialta. Jos lasketun ajan ylittyminen tuntuu toivottomalta, voi olla lohduttavaa tietää, että 90 prosenttia kaikista odottajista, joiden raskaus jatkuu 40. viikon jälkeen, synnyttää ennen 42. viikon loppua. Koeta siis kestää, vaikka jokainen aamu ilman pienintäkään merkkiä siitä, että vauva suvaitsisi lähteä syntymään, kiristää hermoja. Olet ehkä kuullutkin, että synnyttäminen on kuin maratonin juoksemista. Tämä ei ehkä kerro paljoa, jos et itse harrasta juoksua. Hahmotat kuitenkin varmasti, että kehosi on suoriuduttava suuresta rasituksesta, joka kestää todennäköisesti useita tunteja. On siis erittäin hyvä ajatus koota hieman voimia ennen synnytystä. Mutta miten, kun mielessä pyörii ainoastaan halu saada lapsi syntymään? Kannattaa esimerkiksi levätä ja syödä paljon hitaita hiilihydraatteja. Lisäksi on hyvä harjoitella syvähengitystä, sillä se parantaa hapensaantia ja tuo lisää energiaa. Koska et voi tietää, milloin vauvan lähtölaukaus kajahtaa, ei kannata jättää lepoa väliin ja ajatella, että ehdit aloittaa sen huomennakin. Muista myös, että kehosi on itse asiassa rakennettu synnyttämään, huolimatta siitä, miltä se kenties näyttää. Se on valmistautunut nerokkaasti 40 viikon ajan. On selvää, että lapsen synnyttäminen tekee todella kipeää – tähän kannattaa asennoitua – mutta toisin kuin useimmat muut kiputilat, synnytyskipu ei tarkoita, että kehossa olisi jokin pielessä. Voit pitää kiinni tästä helpottavasta ajatuksesta, kun kipu on kovimmillaan. Kun ensimmäinen supistus tulee, yritä luottaa, että kehosi kertoo sinulle tarkalleen, mitä tehdä. Ja oikeasti: käytä kivunlievitystä, jos koet tarvitsevasi sitä! Ei ole mikään kunnia-asia yrittää selvitä ilman.

KUMPPANI

Pian halaamassa vauvaa

Onko tänään keskiviikko? Siinä tapauksessa lapsen syntymän todennäköisyys on hieman suurempi. Tilastojen mukaan juuri keskiviikkoisin syntyy nimittäin eniten lapsia, sunnuntaisin puolestaan vähiten. Jos lapsi on edelleen kohdussa, neuvolakäynnit jatkuvat tasaisin väliajoin. Tavanomainen seuranta jatkuu, eli käynneillä esimerkiksi mitataan kohtu, kuunnellaan lapsen sydänääniä ja tarkastetaan lapsen asento. Useimmat synnytykset käynnistyvät itsestään, kun lapsi päättää, että aika on kypsä. Joskus synnytys on kuitenkin tarpeen käynnistää. Tähän on erilaisia keinoja: supistuksia stimuloivat tabletit, emätingeeli, ballonki tai supistuksia stimuloiva hormonitiputus. Käytettävät menetelmät vaihtelevat olosuhteiden ja kohdunkaulan kypsyyden mukaan. Voi olla mukava tietää, että käynnistetty synnytys ei välttämättä eroa suuresti itsestään käynnistyneestä. Mahdollinen käynnistys otetaan puheeksi ja sitä suunnitellaan neuvolassa, kun 40. raskausviikko on ohi. Vaikka lapsi asustaa edelleen vatsassa ja vaikuttaa haluavan jäädä toistaiseksi sinne, on hyvin todennäköistä, että synnytys käynnistyy ilman vetoapua.