week29

Viikko 29

LAPSESI

Leikkisä pikkuinen

Lapsella on vielä hyvin tilaa vaihtaa asentoa ja heittää kuperkeikkoja kohdussa, vaikka hän on jo 40 cm pitkä ja painaa vankat 1,2 kg. Tila kuitenkin hupenee koko ajan, ja kämmenen tai jalkaterän ääriviivat voivat näkyä ulospäin, kun lapsi ottaa kääntyessään tukea kohdun seinämästä. Pää on edelleen suuri suhteessa muuhun kehoon, joka vaikuttaa hoikalta, koska ihonalaista rasvaa ei vieläkään ole kertynyt paljoa. On yksilöllistä, kuinka paljon kukin lapsi liikkuu ja potkii, mutta useimmat koettelevat voimiaan – tällöin lapsi voi hyvinkin potkaista välillä niin kovaa, että osumakohtaa aristaa jonkin aikaa. Vauva on nyt niin iso, että potkut voivat yltää kylkiluihin ja jopa virtsarakkoon asti (jolloin äiti voi saada pienen ikävän yllätyksen).

ÄITI

Suonikohjuja ja peräpukamia

Kun olet stressaantunut tai kiihtynyt, elimistösi vapauttamat stressihormonit kiertävät istukan kautta lapseen, joka todennäköisesti reagoi niihin. Kukaan ei tietenkään pidä stressistä, joten koeta tyynnyttää lasta rauhoittavalla hengityksellä ja rentoutumalla. Sisäelimesi painuvat pois tieltä lapsen kasvaessa ja viedessä yhä enemmän tilaa. Kohtu puristaa sen alla olevia suuria verisuonia. Tällöin verisuonet voivat korostua ja tulla paremmin näkyviin, ja joskus jalkoihin ilmestyy suonikohjuja eli laskimolaajentumia. Tukisukat tuntuvat usein miellyttäviltä, ja ne myös parantavat verenkiertoa. Varo lisäksi istumasta liikaa jalat ristikkäin (tämä on hyvä vinkki myös lantiokivuista kärsiville). Kun peräaukon tuntumaan ilmestyy suonikohjuja, puhutaan peräpukamista. Pukamat ovat epämukava vaiva, jonka tunnistaa takapuolen kirvelystä ja kutinasta. Ne häviävät yleensä täysin lapsen syntymän jälkeen mutta ovat tietysti ikäviä siihen saakka. Juo runsaasti vettä, sillä kova vatsa on peräpukamien paras kaveri. Apteekista saa myös niihin tarkoitettuja voiteita, mutta kuten muidenkin lääkkeiden kohdalla, sinun on ensin varmistettava henkilökunnalta, saako niitä käyttää raskauden aikana.

KUMPPANI

Enemmän kuin yksi lapsi?

Jos odotatte kaksosia, synnytykseen ei ole enää pitkä aika. Noin 50 prosenttia kaksosraskauksista päättyy synnytykseen ennen 37. raskausviikon loppua ja loput pian sen jälkeen, koska kaksosten synnytys yleensä käynnistetään näihin aikoihin. Kaksoset vaativat tulevilta vanhemmilta kieltämättä hieman enemmän valmistautumista. Kukaan ei odota innolla sitä, että kaivattua omaa aikaa ei erityisemmin ole lasten syntymän jälkeen (vaikka tulossa olisi vain yksi lapsi), mutta kaikesta selviää, kun saa apua. Muistakaa, että olette tiimi: auttakaa toisianne ja ymmärtäkää, että molemmat tarvitsevat säännöllisesti pieniä hengähdystaukoja. Muidenkin läheisten apu ja tuki arjessa on kullanarvoista, jos he pystyvät sitä tarjoamaan. Jokaisen synnyttäneen äidin on myös saatava keskittyä kehonsa lepuuttamiseen ja turhan stressin välttämiseen. Vanhemmaksi tulo ja siihen liittyvä tunteiden myllerrys voivat pistää pään todella pyörälle. Kahden lapsen kantaminen ja synnyttäminen voi lisätä levon, palautumisen ja ylimääräisen tuen tarvetta entisestään.